maanantai 1. huhtikuuta 2013

2. Pääsiäispäivä

Meillä piti olla kansalliset kisat lauantaina ja tänään maanantaina, mutta valitettavasti kisat jouduttiin perumaan huonojen kelien takia. Koko viime viikon satoi joko vettä tai lunta, ja kisojen oli tarkoitus olla nurmella. Joten voitte hyvin arvata, että lumi ja nurmikisat ei ole ihan hyvä yhdistelmä.. Launatain luokista kuitenkin kaksi (130 ja 135cm) järjestetään tänä torstaina. Tänään keli on myös vaihtunut aurinkoisempaan, joten toivotaan, että kenttä ehtii vähän kuivua ennen torstaita. 

Tänä aamuna hypättiin kuitenkin kaikki hevoset kotona joilla oli tarkoitus lähteä kisoihin. Itse hyppäsin hevoset Fardon, Lalik, Arjo, Cassano ja Landliebste. Nämä 5 ovat tällä hetkellä aikalailla vakituisesti mun kisahevosia. Jonkun verran vaihdellaan Martinin kans hevosia, mutta viime aikoina meillä on ollu molemmilla lähes aina "omat" hevoset treeneissä ja kisoissa. Kaikki hevoset hyppäs tänään hyvin, Fardonkin tulee koko ajan pikkuhiljaa tutummaksi. Näiden viiden lisäksi kävin yhdellä hevosella maastoilemassa aamulla.

Iltapäivällä oli ihanan aurinkoinen ilma. Klo 14 menin takaisin talliin, autoin vaihtamaan toiset hevoset tarhoihin. Sitten lähdin maastokävelylle kahden Martinin hevosen kanssa (Principal ja Karin), istuin Prinzin selässä ja minulla oli Karin riimulla ja narulla kädessä, eli se käveli siinä vierellä. Kaikki meidän tallin hevoset on totutettu tähän, että ne osaavat kävellä vierellä. Esim. usein aamuisin jos olen vaikka juuri lopettamassa työskentelyä jonkun hevosen kanssa, joku hoitajista tuo minulle seuraavan hevosen satuloituna, otan sen vierelle kävelemään alkukäynnit ja sitten kun edellinen on kävellyt tarpeeksi mennäkseen talliin, niin vaihdan seuraavan selkään ja voin aloittaa työskentelyn samantien. Näin me yleensä nopeutetaan töitä jonkun verran, että toinen voi aina antaa hevosensa jollekin muulle vierelle käveltäväksi ja lähteä laittamaan taas seuraavia hevosia kuntoon. Yleensä uudetkin hevoset tottuvat tähän systeemiin tosi nopeasti.

Minun ja Martinin kisahevosia meillä on tällä hetkellä yhteensä 13 ja sitten meille jää myös liikutettavaksi muita tallin hevosia (vähän riippuen päivästä) n. 10-20 ja ratsastajia yleensä 3-6. Yleensä pyrimme ratsastamaan niin paljon kuin mahdollista aamulla, että iltapäivällä jää aikaa hevosten hoitoon ja muihin tallihommiin. Kaikki hevoset oli tänään ratsastettu aamulla klo 12 mennessä, joten meillä ei ollut kovin kiireinen iltapäivä. Maastokävelyn jälkeen otin vielä Fardonin ja Lalikin maasta kävelytykseen. Kävin kummankin kanssa pienen maastolenkin ja ne saivat myös maistella vähän ruohoa.. Hevoset tykkäs todella paljon ja oli ihana käydä niiden kanssa kävelyllä kevätauringossa! Klo 16 olin jo valmis tallihommista. Yleensä autan tallissa aina niin pitkään, kun jotain tekemistä riittää ennen ruokien jakoa. Viimeiset heinät jaetaan klo 18.

Ainiin ja vielä mukavia uutisia.. Viikonlopuksi olen tulossa Suomeen ja Tampereen hevosmessuille..:) 



Fardon maistelemassa ruohoa ensimmäistä kertaa tänä keväänä.


-Juuli







21 kommenttia:

  1. Minä päivänä meet hevosmessuille? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon siellä kumpanakin päivänä. Ajoista en osaa vielä sanoa tarkemmin.

      Poista
  2. Oot niin hyvä ratsastaa ja tosi kiva kun pidät blogia :) voisitko tehä tonne ylös sivun jossa esittelisit sun hepat niin tuli vähän tutummaksi ja tietäisi sit vähän paremmin sun heposta kun lukee näitä postauksia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Joo hevosten esittely on tulossa lähiaikoina!:)

      Poista
  3. Mikä päivä oot menossa hevosmessuille?
    Meetkö vaan katsomaan vai onko sulla joku esitys siellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon hevosmessuilla kumpanakin päivänä. Ei ole mitään erityistä esitystä siellä, oon siellä muuten vaan tapaamassa sponsoreita ja nimmareita jaan tottakai myös ja juttelemaan saa tulla jos haluaa!:)

      Poista
  4. millon oot hevosmessuilla ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon siellä kumpanakin päivänä, eli la ja su! Aikataulusta en osaa sanoa vielä tarkemmin.

      Poista
  5. voitko tehdä joskus semmosen ratsastushistoriapostauksen? :) Semmonen ois tosi kiva!

    VastaaPoista
  6. Saako sulta tulla kysyyn nimmaria siä hevosmessuilla? :D
    On kiva lukea sun blogia! Kiva kun kuuluisammatkin kirjoittaa heppailustaan yms.!

    VastaaPoista
  7. Jee tuun hakee nimmarin ja juttelee jos vaan löydän sut! :D

    VastaaPoista
  8. Oon aina miettiny että olis tosi siistiä jos sulla olis blogi nii ihan superkiva et teit tän!:) Olis kivaa jos tekisit kysymyspostauksen joskus jos ehdit ja jaksat:)

    VastaaPoista
  9. Osaatko sanoa missä siellä liikut sunnuntaina? Haluisin niiiin paljon sun nimmarias, mut pelkään ettei nähä :/

    VastaaPoista
  10. Voisitko joskus tehä sun hevosista esittelyn? :)

    VastaaPoista
  11. tää on kyllä tosi kiva, että jollain tälläsellä julkkiksellakin on oma blogi :) ja vielä kun kerrot kaikesta tosi normaalisti ja avoimesti, vaikutat tosi jalat maassa olevalta tyypiltä! Ihana lukee, että säkin oot vaan normaali ihminen;)

    Ja joskus ois mukava saada postaus vaikka sun kisavarusteita ym:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo tätä on ihan mukava kirjotella aina kun ehtii!:)

      Laitetaan kisavaruste postaus mieleen!:)

      Poista
  12. OOt ihana ratsastaja mulla on sun kirja lähtövuorossa anna julia kontio

    VastaaPoista
  13. ois hauskaa, kun mulla on tuolla blogissa mun ridauksesta kuvii, jos joskus ehtisit käydä ja kommata mun istuntaa tai jotai :D oot ihana<3<3

    VastaaPoista