tiistai 6. elokuuta 2013

CSIO*** Bratislava

Nyt on kotiuduttu taas yhdeltä kisareissulta. Oltiin viime viikonloppu Slovakian Bratislavassa ja oli kyllä kaikin puolin ihan huippu viikonloppu!

Tiistai-iltana tosiaan lähdettiin matkaan, matka kesti 11 tuntia. Keskiviikko aamupäivän annoin hevosten lähinnä levätä karsinassa ja kävin niiden kanssa pienellä kävelyllä. Iltapäivällä kävin sitten ratsastamassa molemmat (Landy ja Fardon olivat siis mukana), sen jälkeen oli tiedossa eläinlääkärin tarkastus. Sitten oli vielä tehtävänä seuraavan päivän ilmoittautumiset luokkiin, muutamia muita asioita selvitettävänä kisojen toimistossa ja  hevosten iltaruokinta.

Torstain hyppäsin Landyllä Medium Tourin 140cm luokan, joka meni aikalailla nappiin ja luokasta tuli voitto!:)


Perjantaina oli vuorossa Nations Cup, Suomen joukkueessa ratsastivat minun lisäksi Maiju Mallat, Satu  Liukkonen ja Kaarlo Kovacs. Ensimmäisellä kierroksella sain Fardonin kanssa yhden pudotuksen, Suomen joukkueen sija ensimmäisen kierroksen jälkeen kolmas. Toisella kierroksella Satu, Maiju ja Kaarlo saivat kaikki 4vp, olin joukkueen ankkuri enkä tiennyt tilannetta/sijoitustamme ennen radalle lähtöä, lähdin vain tekemään parastani. Tuloksena nolla rata ja Suomen joukkue hienosti kolmannelle sijalle USA:n ja Brasilian jälkeen!!!!:)


Lauantaina Fardonilla oli vapaa päivä kisoista. Landy hyppäsi jälleen Medium Tour 140cm aikaratsastusluokan, jossa sijoituttiin toiselle sijalle!!:)


Sunnuntaina oli ensin vuorossa Medium Tourin finaali 145cm Landyn kanssa, saimme yhden pudotuksen kolmoissarjalta, joten valitettavasti ei uusintaa tällä kertaa. Fardonilla hyppäsin 160cm Grand Prix luokan. Lähdin radalle numerolla 14, tiesin radan enimmäisajan olevan minulle tosi tiukka, joten yritin tehdä niin lyhyet tiet kuin mahdollista. Fardon hyppäsi todella hyvin ja esteet se suorittikin virheittä, mutta se yksi aikavirhe sieltä tipahti tauluun! Eli 1vp ja sija lopulta 11.! Mutta en voi kyllä olla muuta kun tyytyväinen, Fardon teki ihan mahtavaa työtä ja sijoitus sieltä kuitenkin tuli!:)

Sunnuntai-iltana sitten pakattiin taas hevoset autoon ja kohti Sveitsiä. 

Kaikin puolin jäi tosi hyvä fiilis viikonlopusta, tän kaltaiset menestyksekkäät ja muutenkin kivat viikonloput antaa aina paljon energiaa ja jaksamista eteenpäin!:)

Tässä vähän vielä tunnelmia kuvien muodossa..









Tällä viikolla ohjelmassa kansalliset kisat ja ensi viikoksi lomalle Suomeen!!!!:)


25 kommenttia:

  1. Suuret onnittelut!

    VastaaPoista
  2. Jee hyvä te ! Miten muuten ne eläinlääkärin tarkastukset meni? Pitääkö siellä olla aina täysin puhdas, vai mitä siellä sanotaan johonkin 1/5 tai 2/5 reagoinneista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) Ei ollu mitään mainittavaa tarkastuksessa mun hepoilla:) Yleensä jos on jotain ontumaa havaittavissa, täytyy seuraavana aamuna tulla uudelleen tarkastettavaksi..

      Poista
  3. Jos hevosilla on lepopäivä onko ne vain karsinassa vai myös tarhassa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotona lepopäivänä yleensä kävelykoneessa ja tarhassa. Kisoissa 2-3 kertaa kävelytys ja 1-2 kertaa ratsastus.

      Poista
  4. onneksi olkoon, seurasin itse suurimman osan noista luokista liveseurantana netistä ja oli tosi kiva nähdä taas miten hienoa työtä teit hevosten kanssa (: Tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
  5. Onnea paljon! Kiva kun sait laitettua kuvia tähän postaukseen! Näitä jaksaa paljon paremmin lukea kun seassa on kuviakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo itsekin tykkään kun on enemmän kuvia!:)

      Poista
  6. Isot onnittelut, jee!! Oot kyl superhyvä ja Fardon aivan ihana <3 Tosi kivoja kuvia :) Vietähän mukava ja varmasti ansaittu loma Suomessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo varmasti tulee olemaan mukava viikko Suomessa..:)

      Poista
  7. Onnea! Kivoja kuvia!

    VastaaPoista
  8. Onneksi olkoon!
    Teillä meni taas superhyvin kisoissa ;)
    Ja kiva postaus, tykkäsin kun on paljon kuvia ;)

    VastaaPoista
  9. Tosi paljon onnea! Meni varmasti hyvin! :D

    VastaaPoista
  10. Mitkä saappaat sulla muuten on?

    VastaaPoista
  11. Kiva postaus ja onnea!! ;3 Kuvia sais olla melkeen joka postauksessa!

    VastaaPoista
  12. Voitko ottaa kuvan sun kaikista ruusukkeista ?

    VastaaPoista
  13. Onnea tooooosi paljon:D Tosi kiva kun on näin paljon kuvia:D Jos mä oisin sä ni en jaksais kirjottaa blogia mut on tosi hienoa lukea sun blogia=D ja onnea tulevaisuudessakin:)

    VastaaPoista
  14. Paljon onnea kisamenestyksestä! :) (vaikkakin vähän näin jälkikäteen :D)

    VastaaPoista
  15. Ilo oli ihan paikan päältä seurata Suomalaisten upeita suorituksia!

    VastaaPoista