sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Päiväkisat

Eilen oltiin kansallisissa kisoissa tästä meiltä noin tunnin päässä Sulgenissa. Päivä oli suhteellisen pitkä, lähdimme kisoihin klo 10 aikoihin ja tultiin kotiin klo 23. Mukana mulla oli kaksi uutta hevosta Saxo de la Roque (7-vuotias ruuna) ja Champ (10-vuotias ruuna) sekä 6-vuotias Cocarie, jolla olenkin jo kisannut muutaman kisan.

Cocarie sai 120cm aikaratsastusluokassa yhden pudotuksen ja Saxo teki hyvän puhtaan radan, video siitä löytyy täältä.

125cm luokassa Saxo sai yhden pudotuksen ensimmäisessä vaiheessa ja Cocarie yhden pudotuksen toisessa vaiheessa, kuitenkin sijoittuen luokassa :)

Champ tuli meidän talliin vasta ihan muutama päivä sitten, mutta sen kanssa yhteinen sävel on kyllä löytynyt paremmin kuin hyvin. Eilen hyppäsin sillä 130cm sekä 135cm luokan uusinnalla, kaikki puhtaasti sekä sijoitukset kummastakin luokasta. Ihan mahtavan kiva hevonen :) Videot eiliseltä löytyvät täältätäältä ja uusinta täältä.

Tänään saan viettää rentoa vapaapäivää, ensi viikolla onkin sitten tiedossa CSI2* kisat Italian Gorla Minoressa, sinne luultavasti lähtee viisi hevosta mukaan, joten ei luultavasti tule käymään aika pitkäksi siellä ;)

Kysymyksiä Martinille on tullut ihan hurja määrä, alan käymään niitä vähän läpi varmaan jo tänään ja valitaan niistä sitten osa postaukseen, jonka saan toivonmukaan julkaistua jo ensi viikolla.

Mukavaa sunnuntaita kaikille! :)

24 kommenttia:

  1. Kiva kun jaksat tehdä tällaista blogia, mukava lukea kuulumisia. Ja huomata miten kova työ tuottaa tuloksia. Se auttaa itteekin uskoon ja jatkaan ratsastusta vaikka takapakkivaihde onkin menossa. Tsemppiä tuleviin kisoihin ja Onnea uusien heppojen kaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo se kuuluu asiaan tässä lajissa, että takapakkia ja epäonnistumisia tulee, mutta ne täytyy kääntää positiivikseksi ja oppia virheistä! :) Tsemppiä sinullekin jatkoon :)

      Poista
  2. Osallistuuko Martinkin noihin Gorla Minoren kisoihin? :) Näkeekö noita kisoja jostain netistä?

    VastaaPoista
  3. Joo kivalta tuo Champ kyllä näytti,siltä että sillä vois olla mahdollista päästä vaikka pidemmällekki :) toivottavasti saat pitää sitä pidempäänkin käytössä! :)

    VastaaPoista
  4. Mitä harjoituksia (koulu ja estepuolella)suosittelet kontrollin ja yhteistyön harjoittamiseksi? Olisi kiva kuulla ammattilaisen näkeemys:) Oon muuten sun iiiiiiso fani :3

    VastaaPoista
  5. Kisaatko koskaan koulua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En enään, poneilla oon joskus menny muutamat koulukisat..

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Olitko muuten käyny lukion tms? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on lukio kesken, tavoitteena suorittaa se jossain vaiheessa loppuun!

      Poista
  8. Sullahan meni tosi upeesti kaikki radat! Champ ja muut uudet hevoset on varmaan tosi kivoja! :)

    VastaaPoista
  9. Onko sulla tämöiselle esteratsastajan alule mitään vinkkejä millä muistaisi kooko radan esteet??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tapa kävellä rata kaksi kertaa läpi ja sen jälkeen vielä muutamaan kertaan mielessä, sekä niin että muistaa radan esim. silmät kiinni.

      Poista
  10. Muistan, kun olin onneni kukkuloilla nähtyäni Juulin Hevoset- messuilla tänä vuonna c: Se oli ihanaa♥

    VastaaPoista
  11. Ihan mahtava blogi!! Ootte Martininkaa ihan super hyvii ratsastajii ja ihailen teitä.. oon itekkin tosi innoissani esteistä ja omistan estehevosen, mut valmentajaa ei taho löytyy kun asuu kauempana helsingistä;( Miten sä ite alotit kilpailemisen ?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Aloitin ensin kotona omissa pikkukisoissa ja 9-vuotiaana lähdettin sitten äidin kanssa ulkopuolisiin kisoihin.

      Poista
  12. Tosi kiva kun pidät tätä blogia. Olen aina ihaillut sitä miten hyvä ratsastaja olet ja miten paljon
    olet jaksanut tehdä töitä. En ole koskaan nähnyt sua paikan päällä, minkä pituinen oikein olet?
    Ja onnee jatkossakin (:

    VastaaPoista
  13. Tein sulle huvikseni bannerin, jos haluat sen käyttöön, niin laita s-postia mulle!:) kanelikakku@gmail.com

    VastaaPoista