Kisat alkoivat sitten torstaina. Fardonilla ei ollut vielä torstaina mitään luokkaa, joten ratsastin sen vaan hyvin läpi ja kävelin ulkona pitkään sen kanssa. Grey hyppäsi 135cm aikaratsastus luokan puhtaasti sijoittuen, tein vaan rauhallisen puhtaan radan, sillä viikonlopun päätavoitteena oli sunnuntain Grand Prix luokka.
Torstai-iltana ehdittiin Martinin kanssa käymään Salzburgin joulumarkkinoilla/torilla, joista oltiin kuultu paljon, joten täytyihän se käydä katsastamassa paikan päällä kun kerran mahdollisuus ja aikaa oli :) Ja tosiaan markkinat olivat kyllä tosi hienot ja tunnelmalliset, paljon pikkukojuja joissa myytiin erilaista pientä joulutavaraa, käsitöitä, syötävää, suklaita yms.
"Pikku areena", jolla hypättiin CSI2* luokat
Lauantaina Greyllä oli välipäivä ennen sunnuntain GP luokkaa. Fardon hyppäsi toisen 155cm GP kvaalin, suoritimme radan puhtaasti, MUTTA se yksi yliaikavirhe sieltä tuli. Viimeisellä esteellä pystyin näkemään kellotaulun ja ratsastinkin oikein reippaasti maaliin, mutta niin se kello vaan pysähtyi 0.08 s liian myöhään. Mutta pienenä lohdutuksena kuitenkin sijoitumme luokassa, sillä puhtaita ratoja ei tullut kuin 11kpl.
Sunnuntaina Greyllä oli vuorossa CSI2* 145cm GP luokka ja Fardonilla CSI4* 160cm GP. Grey suoritti perusradan puhtaasti yhdessä 10 muun ratsukon kanssa 64 lähtijän joukosta! Myös uusinnassa Grey hyppäsi puhtaasti ja meillä oli muutenkin aika hyvin onnistunut nopea suoritus, mutta jälkeeni lähtenyt hollannin Jur Vrieling onnistui kuitenkin alittamaan aikamme, joten tuloksena toinen sija! Johon olen todella todella tyytyväinen, ihan älyttömän hyvä fiilis että Greyn kanssa on heti lähtenyt menemään näin hyvin! :) :)
Greippari tyytyväisenä BackOnTrack:issään heinää suussa :)
Fardonin kanssa lähdin myös hyvillä mielin radalle ja kaikki lähtikin sujumaan hyvin, kunnes kolmos esteellä jostain syystä Fardon teki etujalka virheen okserilla ja puomi putosi. Martin oli juuri ennen radalle menoani tullut kertomaan minulle, että kaikki hevoset hyppäävät jostain syystä kolmos estettä todella huonosti (en tiedä oliko hevosilla hankaluuksia hahmottaa sitä vai mikä siinä oli). Mutta loppurata sujuikin sitten ilman ongelmia ja virheittä, joten jäi kyllä harmittamaan tuo virhe, vaikka Fardon teki muuten ihan mahtavan hyvää työtä :)
Sunnuntai illasta lähdettiin sitten ajamaan takaisin kohti Zürichiä ja oltiin perillä joskus 1 aikoihin yöllä. Oli kyllä aika rankka viikonloppu, vaikka olikin vain kaksi heovsta mukana. Mutta varsinkin hallikisoissa vaikuttaa paljon esim. hallien huono ilma, sekä koko ajan ulkoa kylmästä sisälle lämpimään (ja päinvastoin) ramppaaminen. Maanantain olin kyllä ihan poikki ja eilenkin vielä vähän tuntui pientä väsymystä kropassa, mutta tänään alan olemaan kyllä jo palautunut viikonlopusta!
Nyt onkin sitten pientä kisataukoa johonkin tammikuun puoleen väliin asti, silloin sitten luultavasti jotku kansalliset kisat ja tammikuun lopussa Zürichin Maailman Cup osakilpailu! :)
Tulen Suomeen vajaaksi kahdeksi viikoksi lomalle vähän nollamaan ja keräämään energiaa uutta vuotta varten! Ainiin ja helmikuun alusta päästään muuttamaan uuteen asuntoon, en millään jaksa odottaa!!;) Mutta eiköhän sekin yllättävän nopeasti tule :)
Mukavaa viikon jatkoa! :)
P.S. Martinin vastaukset kysymyksiinne ovat oikein kiven alla, mutta tulossa on...!:) Hitaasti, mutta varmasti...
P.P.S. Pahoittelen kuvien huonoa laatua... Mutta kisapäivinä mulla ei juurikaan ole aikaa ottaa järkkäriä yleensä esille.
Tosi kiva postaus! Ja ei haittaa vaikka kuvat hieman huono laatuisia, aina kiva plussa! :D
VastaaPoistaBlogisi on lempiblogit postauskessani :)
http://tiitishorselife.blogspot.fi/2013/12/joulukalenteri-luukku-11.html?m=1
Kiitos :)
PoistaOot toosi hyvä ratsastaa:)
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaKivoja postauksia! Onko teidän hevosilla monta hoitajaa? Ovatko suomalaisia vai sikäläisiä?
VastaaPoistaKiitos :) Yleensä kisoissa meillä on yksi hoitaja mukana, eli mä hoidan omia hevosiani aika paljon aina itse. Tällä hetkellä meillä on kuusi erimaalaista (minä mukaanlukien), mutta muita suomalaisia ei ole kuin minä tällä hetkellä.
PoistaVoisitko joskus tehdä postauksen sun hevosten ruokinnasta ja loimituksista? :) montako kiloa ne esim saavat heinää jne!
VastaaPoistaTiedän kyllä mitä meidän hevoset saa, mutta se on enimmäkseen meidän tallimestarin vastuualuetta, en lähde sitä sen tarkemmin täällä purkamaan. Mutta pääasiana se, että hevoset näyttää hyvältä ja terveiltä, ja että ne saavat kaikki tarvittavat vitamiinit ym. päivittäisestä ruokinnastaan.
Poistakiva ja todella mielenkiintoinen postaus!
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaKiva, kun postailit taas. Odotan aina innolla!! :) Onnea sijoituksista! :)
VastaaPoistaKiitos :) Mukava kirjoittaa postauksia kun tulee näin paljon positiivista palautetta!
PoistaPaljon onnee hienoista sijoituksista! Ja tosi kiva postaus taas, näitä on aina niin kiva lukea, on oikeen päivän piristys!! :)
VastaaPoistaKiitos, kiva kuulla! :)
PoistaKivannäköinen blogi ja sujuva tyyli. :) pidätkö valkkoja suomessa ollessasi?
VastaaPoistaTosi kiva postaus! Olen vasta alottanut lukemaan blogiasi ja tämä on aina piristys arjen keskelle! :)
VastaaPoista