Tänään oli kansalliset kisat Erlenissä, mukana minulla oli hevoset Cassano ja Landliebste.
Ensimmäinen luokka oli 135cm aikaratsastus, Cassanolla tein rauhallisen nollan, tuloksena yksi aikavirhe. Landliebstellä lähdin tekemään nopeaa suoritusta, ja tuloksena luokan voitto!:)
Toinen luokka oli 135cm erillisellä uusinnalla. Cassano sai jälleen yhden aikavirheen. Ennen viimeistä estettä mietin, että pitäiskö kääntää lyhyemmin jos olen lähellä enimmäisaikaa, päätin kuitenkin kiertää ja aika oli 0.44sek liian hidas. Landliebste teki puhtaan radan kaksi kertaa, ja uusinnan nopea aika riitti jälleen luokan voittoon!:)
Eli kaikenkaikkiaan oli aika hyvä päivä, yhtäkään puomia ei pudonnut koko päivänä, ja kaksi voittoa!:)
Just ollaan vasta matkalla takaisin kotiin..
Huomenna on kiva viettää rauhallinen vapaapäivä!:)
-Juuli
lauantai 23. helmikuuta 2013
torstai 14. helmikuuta 2013
Hyvää Ystävän Päivää!
Näin Ystävän Päivänä alkaa miettimään kaikkia vanhoja kavereita, joihin olisi pitänyt pitää enemmän yhteyttä ja pitää ystävyyssuhdetta paremmin yllä! Ystävät on päivittäin mielessä ja mukana ajatuksissa, mutta aina aika ei riitä kaikkeen ja Ystävän Päivän tullen asian ottaa oikein miettiäkseen. Joten seuraavan vuoden aikana aionkin olla entistä paremmin yhteydessä vanhoihin ystäviin, ennen kuin koittaa jo seuraava Ystävän Päivä ja jälleen mietin samaa.. Joten muistakaa Ystäviänne, Oikein Hyvää Ystävän Päivää teille kaikille!:)
Tämä viikko on mennyt suht rauhallisissa merkeissä kotona ratsastaen, vähän on ehkä ollut kiirettä normaalia enemmän sillä yksi työntekijöistämme on lomalla. Täällä on nyt tullut lähes joka päivä lisää lunta, ja sitä alkaa olemaankin jo aika runsaasti... Ja mikäs sen parempaa treeniä hevosille olis tällä kelillä kun kunnon hanki treeni ja laukkaaminen lumessa. Joten tämän ja viime viikon aikana kaikki tallin hevoset ovat käyneet vähintään 1-2 kertaa maastossa laukkaamassa, kyllä huomaa että se on hevosille todella mieleistä vaihtelua näin talvella, kun kelit eivät aina salli lähteä ulos joten usein täytyy tyytyä maneesissa ratsastukseen..
Tällä viikolla meillä ei olekaan tiedossa kisoja, joten loppuviikko sujuu suunnilleen samanlaisissa merkeissä kotona ratsastaen. Ensi viikolla on sitten seuraavat kansalliset kisat.
Eilen keskiviikkona yksi meidän tallin hevosenomistajista soitti yllättäen ja tarjosi lippuja illan Cirque du Soleil (Michael Jackson, The Immortal World Tour) näytökseen, joten menimme siis katsomaan tätä esitystä Martinin kanssa Zürichiin eilen illalla. Ja täytyy kyllä sanoa, että esitys oli todella hyvä, Michael Jacksonin musiikit olivat aivan mahtavia ja kaikki tanssijat/muut esiintyjät kaikki todella hyviä! Voin suositella kaikille, jotka yhtään tykkäävät Michael Jacksonin musiikista!:) Valitettavasti kuvien ottaminen näytöksen aikana oli kielletty, joten yhtään kuvaa en sieltä saanut..
Tänään vielä Ystävän Päivä illalliseksi tiedossa Mexicolaista ruokaa, eli tortilloja..:)
Maisemia sunnuntain kävelyltä!
Sunnuntaina käytiin myös pulkkamäessä...
Cirque du Soleil, esityksen alkua odotellessa..
Maastossa:)
Palataan taas!
-Juuli
lauantai 9. helmikuuta 2013
Kiirettä pitää..
Itävallasta palattiin tänne Sveitsiin aikaisin maanantai aamuna. Tällä viikolla olen kuitenkin ehtinyt jo käymään reissun Suomessa ja yhdet kansalliset kisat..
Eli maanantai aamuna klo 5 aikoihin oltiin saatu hevoset takaisin koti-talliin, pääsin nukkumaan muutamaksi tunniksi ja sitten aamulla minulla lähtikin jo lento Helsingin kautta Tampereelle. Mummini terveydentila oli huonontunut äkillisesti, joten lähdin katsomaan häntä. Pitemmäksi aikaa en kuitenkaan ehtinyt jäämään, sillä jo keskiviikko aamuna piti pakata laukut ja lähteä takaisin kohti Zürichiä. Oli kuitenkin tosi kiva päästä näkemään mummiani ja käydä siinä samalla kotona. (Ainiin ja maanantaina vietin myös 22-vuotis synttäreitäni).
Ostoksille ehdin myös.. Se on ihmeellinen juttu, kun silloin kun asuin Suomessa niin aina piti käydä ulkomailla shoppailemassa ja tuoda sieltä jotain erikoisuuksia kotiin. Nyt asia on taas toisinpäin, kun asun täällä Sveitsissä ja niitä normaaleja arkisia suomalaisia ruokia ja muita juttuja ei ole saatavilla, niin niitä täytyy sitten aina ostaa mukaan ja tuoda mukana tänne. Esim. tällä kertaa laukkuun oli pakattu mm. Iittala Teema-sarjan astioita, Marimekon pöytätabletit, suomalaisia irtokarkkeja, kylmäpuristettua karpalomehua, mannaryynejä ja Elovena-pikapuuroa...
Ulkomailla asuessa minulla on koko ajan kasvanut arvostus kaikkea suomalaista kohtaan. Kun voin esim. tarjoilla vieraille ruoat suomalaisista astioista tai tehdä suomalaista ruokaa, olen siitä aina todella ylpeä. Ja ihan pelkästään sekin, kun minulla on kodissani suomalaisia tavaroita, esineitä, astioita ja ruokia, niistä tulee päivittäin hyvä mieli ja hyviä muistoja..:)
Eilen perjantaina oli kansalliset kisat n. 30 min ajomatkan päässä. Minulla oli mukana hevoset Landliebste ja Arjo ja molemmat hyppäsivät 130- ja 135cm luokat. Landliebste sai ensimmäisessä luokassa 8vp ja toisessa 4vp, Arjo taas hyppäsi molemmat luokat puhtaasti sijoittuen.
On ollut aika rankkaa viime viikot olla koko ajan reissussa menossa jonnekkin, tänään sain kuitenkin iltapäivän vapaaksi ja sunnuntaisin meillä kaikilla on aina vapaa (jollei ole kisoja), eli huomennakin saan ottaa vielä rennosti. Maanantaina sitten takaisin töihin ja viikonloppuna on taas tiedossa kansalliset kisat.
Suomi-teemaa ajattelin jatkaa tänä iltana tekemällä makaronilaatikkoa ruoaksi..:)
Tässä uusimmat hankintani astiasarjaani ja Marimekon pöytätabletit.

Muutama uusi kynsilakka..:)
Martinilta saatu joululahja:) Piirros on tehty lyijykynällä, kuvan hevonen Le Prestige St Lois de Hus. Tätä hevosta on usein ikävä..:)
-Juuli
lauantai 2. helmikuuta 2013
CSI3* Treffen (AUT)
Saavuttiin tänne Itävallan Treffeniin keskiviikko aamuna klo 5 aikoihin. Ajomatkan sain nukkua melkein kokonaan, sillä meillä oli kaksi muuta kuskia mukana joten minun ei tällä kertaa tarvinnut ajaa hevosautoa. Heti kisapaikalle saavuttuamme täällä oli jo kaikki henkilökunta paikalla auttamassa purkamaan tavarat autosta.
Keskiviikkona ja torstaina en hypännyt vielä yhtään luokkaa.
Eilen perjantaina hyppäsin Cassanolla 135cm Silver Tour luokan, Cassano oli aika jännittynyt radalla ja sain kaksi pudotusta.
Illalla klo 20.00 alkoi Lalikin luokka 145cm Glock's Grand Prix tour. Lähdin tekemään nopeaa suoritusta lyhyillä teillä menemättä kuitenkaan liian kovaa. Lalik tuntui todella hyvältä ja kaikki osui nappiin, mutta sain kuitenkin pudotuksen toiseksi viimeisellä okserilla. 5. sija olisi ollut tarjolla ilman pudotusta, nyt kuitenkin 4vp ja 26. sija.
Tänään aamulla Cassano hyppäsi 140cm Silver Tour luokan, pudottaen kakkos esteen.
Lalik hyppäsi tänään 150cm Glock's Grand Prix Tour luokan, tuloksena 12vp, kaksi pudotusta kolmoissarjalta ja kolmoissarjan jälkeinen yksittäinen pysty.. Muuten Lalik tuntui hyvältä, mutta 12vp liikaa...
Täällä on aivan mahtavat puitteet hevosille, ratsastajille sekä yleisölle. Kaiken seuraavan saa "ilmaiseksi" maksamalla 60€ hyväntekeväisyys maksun, joka menee lapsille.
"Riders Lounge" on auki aamu 7 alkaen yöhön asti, siellä aamulla tarjolla kaikki mahdollinen syötävä mitä aamiaiseen voi kuulua ja mm. tuoreet mehut valitsemistaan marjoista tai hedelmistä, kaikki eri tee ja kahvilaadut ja muut juomat. Lounas- ja illallis buffettiin kuuluu alkuruoat, pääruoat ja jälkiruoat joka lähtöön. Juomaa saa tilata koko ajan niin paljon kuin haluaa, alkoholijuomat ja viinit kuuluvat listaan. Iltaisin täällä on Itävallan- ja Maailman Mestari baarimikko tekemässä drinkkejä.
"Dog Lounge" on koirille tarkoitettu hoitopaikka, jossa on lelut, ruoat ja oma fysioterapeutti koirille.
"Welness Lounge", sieltä voit käydä varaamassa ajan manikyyriin, pedikyyriin tai hierotaan. Itse kävin manikyyrissä ja Martin hieronnassa.
Lapsille on oma "Kids Lounge" sekä elokuvateatteri.
Torstaina oli "Gaala illallinen" ja esiintyjänä saksalainen Roger Cicero, joka piti todella hyvän show'n vaikka en saksaa niin hyvin laulettuna ymmärräkään.
Eilen perjantaina esiintyjänä oli brittiläinen bändi The Overtones, jota emme valitettavasti nähneet sillä Lalikin luokka oli samaan aikaan..
Tänään illan esiintyjänä on LIONEL RICHIE!! Tulee varmasti olemaan mahtavaa!:)
Tässä vielä pari kuvaa.. Tänään maisemat muuttuivat vähän valkoisemmiksi kunnon lumipyryn merkeissä..

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)