Kisat alkoivat eilen torstaina täällä St Gallenissa. Huonon sään vuoksi eilen jouduttiin perumaan kaksi luokkaa ja toinen niistä oli Landliebsten luokka, joten Landliebste hyppäsi eilen pelkän "warm up" luokan. Fardonilla hyppäsin 150cm luokan, sain pudotuksen estellä numero kolme ja yhden aikavirheen, eli 5vp. Pudotus vähän harmittaa, sillä luokassa tuli vain 4 nollarataa, joten yhdellä aikavirheelläkin olisi ollut hyvällä sijalla.. Varsinkin kun pudotus oli oma virheeni, oikaisin kaarteessa vähän liikaa ja virhe kostautui isolla okserilla.
Tänään Fardon hyppää klo 11 alkavan 150cm aikaratsastus luokan. Landliebsten 145cm luokka on myös tänään peruttu..
Kysymyspostaukseen tuli hurja määrä kysymyksiä, postauksen pääsen julkaisemaan heti kun pääsen taas koneelle viikonlopun jälkeen.:)
-Juuli
perjantai 31. toukokuuta 2013
sunnuntai 19. toukokuuta 2013
Kysymyspostaus
Tässä nyt paljon toivottu "kysymyspostaus", eli voitte laittaa tähän perään kommentilla kysymyksiä ja vastailen sitten niihin kokonaan uudessa postauksessa ensi viikon puolella. Voitte myös laittaa tähän samalla postaus ehdotuksia/toivomuksia, jos on jotain mistä haluaisitte erityisesti kuulla tai tietää enemmän..
Torstaina 22.5 alan käymään kysymyksiä läpi, joten siihen asti ehtii vielä laittaa kysymyksiä:)
CSI*** München, Fardonin kanssa puhtaan GP-radan jälkeen :)
Kuva: Satu Pirinen
Huomenna kansalliset kisat Fardonin ja Arjon kanssa Zugissa!
-Juuli
Torstaina 22.5 alan käymään kysymyksiä läpi, joten siihen asti ehtii vielä laittaa kysymyksiä:)
keskiviikko 15. toukokuuta 2013
München GP
Tässä Münchenin Grand Prix CSI*** (160cm) luokan ensimmäinen kierros Fardonin kanssa!
Kuva torstain 150cm luokasta. Kiitos kuvasta: Satu Pirinen
-Juuli
maanantai 13. toukokuuta 2013
CSI*** München
Viime viikonlopun CSI*** kisoihin Münchenissä en voi oikein olla muuta kun tyytyväinen! Torstaina Fardon hyppäsi 150cm luokan yhdellä aikavirheellä, Arjo teki puhtaan radan 140cm luokassa. Perjantaina Fardon hyppäsi jälleen puhtaan radan 150cm aikaluokassa sijoittuen sijalle 7.! Samoin Arjo hyppäsi 140cm luokan virheittä sijoittuen 12.
Lauantaina Arjolla ja Fardonilla oli välipäivä, sunnuntaina Fardonilla 160cm Grand Prix luokka ja Arjolla 140cm "Pikku Grand Prix".
Sunnuntaina Fardonin luokka alkoi klo 11.30, olin ensimmäinen lähtijä koko luokassa, Fardon oli hypännyt koko viikonlopun niin hyvin, että lähdin radalle luottavaisin mielin, tottakai aina pieni jännitys kuuluu myös asiaan.. Hyvä fiilis säilyi koko radan ajan ja tuloksena 0 vp!!!:)
GP:n ensimmäisen kierroksen jälkeen oli vuorossa 140cm Grand Prix, mutta silloin satoi niin rankasti, että noin puolet luokan osallistujista jäivät pois luokasta, samoin minä jätin luokan väliin Arjon kanssa.
Klo 16 alkoi Fardonin luokan toinen kierros. Toiselle kierrokselle pääsi 15 parasta ensimmäisen kierroksen 44 ratsukosta, puhtaita ratoja oli 6 ja loput 9 olivat saanet joko 1vp tai 4vp. Lähdin radalle numerolla 10. ja Fardon hyppäsi jälleen puhtaan radan!! Lopullinen sijoitukseni kolmas!! Martin voitti hevosella Con Dios luokan nopeimmalla ajalla!
Fardon oli koko viikonlopun ihan mahtava ja päivä päivältä parempi, Fardon on ollut minulla ratsastettavana vasta vähän aikaa ja nyt alkaa tuntua, että yhteistyö ja molemminpuolinen luottamus alkaa todella toimia!:)
Kuvia tulossa...:)

tiistai 7. toukokuuta 2013
Kisasta kisaan
Nyt ehdin taas pysähtyä hetkeksi koneen ääreen.. Viime viikonlopun tavarat on ehditty purkaa ja uudet pakata, huomenna aamulla suuntana München.
Viime viikonlopun kisoihin Lummenissa oon ihan tyytyväinen, vaikka paikkaa GP luokkaan ei irronnutkaan tällä kertaa. Perjantain Nations Cup luokassa sijoituttiin Suomen joukkueen kanssa neljänneksi, ratsastin joukkueessa Fardonilla, joukkueessa ratsastivat myös Maiju Mallat, Henri Kovacs ja Kaarlo Kovacs. Ensimmäistä kertaa hyvä joukkuehenki todella tuntui, kannustimme kaikki toisiamme, kaikki olivat täysillä mukana ja tsemppasivat toisiaan!
Lauantai-iltana hyppäsin Lalikilla Six Bar luokan, 180cm ylitin Lalikin kanssa virheittä, mutta 190cm tuli pudotus. Sijoitus oli toinen!:) Martin voitti luokan Cassanolla ylittäen 190cm!
Sunnuntai-iltana lähdettiin ajamaan kotia kohti, itse ajoin alkuun n. 300km ja sitten Martinin hoitaja ajoi loppumatkan. Klo 5 aikoihin maanantai-aamuna oltiin kotona, eilen maanantaina saatiin sitten viettää vapaa-päivää..:) Päivä meni aikalailla palautuessa viikonlopusta.
Tänä aamuna ratsastettiin ja iltapäivällä olikin sitten taas aika alkaa pakkailemaan.. Huomenna aamulla siis lähdemme kohti Müncheniä, siellä kilpailen Fardonilla ja Lalikilla CSI3* luokissa ja Arjolla CSI1* luokissa.

Tässä muutama kuva Lummenista..:)
Lalik
Fardon
Fardon
Hyvillä fiiliksillä kohti viikonloppua..:)
-Juuli
keskiviikko 1. toukokuuta 2013
CSIO Lummen
Eilen illalla n. 21.30 saavuttiin Lummeniin. Matkaa meillä oli tänne vajaa 800km, itse istuin hevosauton ratissa n. 300km verran, oli ihan kiva ajaa pitkästä aikaa, kun en oo nyt vähään aikaan paljoa ajellut. Illalla laitettiin hevosille ensin karsinat valmiiksi, vedet karsinoihin, hevoset talliin, kaikki tavarat autosta talliin ja ruokittiin hevoset.
Aamulla kävin kansliassa hakemassa hevosten numerot ym. Sitten ratsastin kaikki mun ja Martinin hevoset, Martin oli tänään vielä Sveitsissä kansallisissa kisoissa muilla hevosilla ja tulee vasta nyt illalla tänne Lummeniin. Eli ratsastin 5 hevosta ja sen jälkeen kävin eläinlääkärin tarkastuksessa Lalikin ja Fardonin kanssa.
Myöhemmin kävin vielä kävelyttämässä Lalikia ja Fardonia. Sitten kävin kansliassa tekemässä ilmoittautumiset huomista varten, Fardon hyppää huomenna 140cm ja Lalik 150cm.
Tänään oli lämmin aurinkoinen päivä, toivottavasti sää pysyisi tälläsenä koko viikonlopun!
Hyvillä mielin kohti viikonlopun kisoja!:)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)