tiistai 29. tammikuuta 2013

CSIW-5* Zürich ja matka jatkuu Itävaltaan...

Nyt on kauden ensimmäiset kansainväliset kisat takana ja heti tällä viikolla seuraavat edessä. Viikonlopun aikana en hirveesti ehtinyt kirjoittaa, sillä sekä perjantaina että lauantaina hypättiin lähes yöhön asti..

Eli perjantaina siis molemmat hevoset aloittivat hyvin puhtailla radoilla. Illalla osallistuin Lalikilla 155cm GP luokkaan, lähdin radalle toiseksi viimeisenä eli numerolla 43. Joten minulla oli hyvin aikaa seurata muiden ratsastusta ennen omaani ja suunnitella omat ratkaisuni radan tehtäviin. Radalla oli paljon vaikeita linjoja ja erityisesti kolmoissarja osoittautui todella hankalaksi. 

Lalik oli aamun luokan veryttelyssä sekä radalla ollut todella hermostunut, ja olin hieman huolissani GP radalle lähtiessäni, että jos Lalik on edelleen yhtä hermostunut niin tulevat tehtävät radalla olemaan meille todella vaikeita. Lalik oli kuitenkin heti veryttelyssä jo paljon rauhallisempi ja levollisempi kuin aamun luokassa. Martin lähti numerolla 35 ja tuli sitten oman ratansa jälkeen antamaan minulle vielä viimeiset ohjeet, Martin oli saanut pudotuksen 1. esteellä sekä kolmoissarjan C-osalla. 

Radalle ratsastessani Lalik tuntui hyvältä, ja aloitin ratani mahdollisimman pian lähtömerkin saatuani. Kaikki alkoi hyvin ja Lalik hyppäsi hyvin, sain kuitenkin pudotuksen 4. esteellä joka oli "London 2012 bussi" muurin muodossa, jatkoimme kuitenkin hyvässä rytmissä, enkä ollut varma oliko muuri pudonnut sillä kevyiden palikoiden putoamista ei juuri kuullut. Viimeisellä linjalla oli edessä vielä kolmoissarja ja sieltä sain pudotukset B ja C osilta. Eli maalin tulimme 12 virhepisteellä, johon olin oikeastaan tosi tyytyväinen. Lalik oli tehnyt hyvän ja tasaisen radan, sekä omaan ratsastukseeni olin myös tyytyväinen (mikä yleensä on aika harvinaista)... Näin isolla ja vaikealla radalla vaan pienet virheet yleensä kostautuvat aina. Tämä oli minun ja Lalikin toinen yhteinen 5* GP.

Perjantai-iltana klo 22.30 osallistuin Cassanon kanssa Jump'n Drive luokkaan, jossa ratsastettiin ensin 7 esteen rata, sitten tultiin hevosen selästä alas, lähdettiin juoksemaan, hypättiin itse jalan pieni pysty-este ja siitä suoraan Mercedes-Benz urheiluauton rattiin ja ajaa sillä merkitty rata. 

Hevosen kanssa esteradalla tein nopeimman suorituksen, mutta auton ratissa ei mennyt ihan niin hyvin. Auton penkki oli niin alhaalla, että minulla oli todella vaikeuksia nähdä autosta yhtään mitään. Mutta lopputuloksena kuitenkin 6. sija.

Lauantai aamuna osallistuin luokkaan, jossa kansainväliset ratsastajat ratsastivat kansallisiin luokkiin osallistuvien hevosella. Joka joukkueessa oli kaksi kansallisia luokkia kisaavaa ratsukkoa sekä ratsastaja kansainvälisistä luokista. Ennen luokkaa ehdin kokeilla hevostani kahden hypyn verran ja sitten lähdimme radalle. Kilpailu ratsastettiin viestinä, seuraava sai aina lähteä kun edellinen oli saavuttanut "vaihto alueen". Minun kohdalleni osui kiva hevonen, jolla hyppäsin virheettömän radan, joukkueemme aika riitti 6. sijaan. 

Aamupäivällä oli sitten vuorossa Lalikin 150cm luokka. Sain radan puolivälissä pudotuksen kahdelta pystyltä peräkkäin. Muuten Lalik hyppäsi todella hyvin ja olin kuitenkin tyytyväinen suoritukseemme. 

Illalla vasta klo 22.35 alkoi Knock-Out luokka johon osallistuin Cassanolla. Olimme etukäteen päättäneet, että en lähde yrittämään ihan hullun kovaa, sillä tälläinen luokka on yleensä aika kuluttava ja stressaava hevoselle. Hävisin ensimmäisellä kierroksella täpärästi venäläisratsastajalle. 

Kisa-päivä jälleen venyi yli puolen yön...

Sunnuntaina klo 11 oli joukkuekilpailu (2 ratsukkoa/joukkue) 135cm tasolla. Ensimmäisenä hyppäsin joukkueessa Cassanolla ja Martin Landliebstellä. Etukäteen päätettiin kumpi hyppää radan ensimmäisenä, ja kun ensimmäisen hevosen jalat ovat maassa viimeiseltä esteeltä, saa toinen aloittaa ratansa. Martin hyppäsi radan ensimmäisenä, sai pudotuksen viimeisellä esteellä, eli siitä tuli 4 sekuntia lisää aikaamme. Cassanolla sain kaksi pudotusta, joten aikamme ei ihan riittänyt sijoitukseen. Toisessa joukkueessa hyppäsin Lalikilla ja Martin hevosella Future. Lähdin Lalikilla ensimmäisenä, tein puhtaan ja nopean radan, Martin samoin Futuren kanssa. Sijoitus oli viides!:) Olimme muutamien kymmenysten päässä kolmannesta sijasta, mutta näin tarkkaa se on usein esteratsastuksessa... Olimme kuitenkin tyytyväisiä sijoitukseemme:)

Martin hyppäsi World Cupin sunnuntaina, Principal pudotti ensimmäisen esteen, mutta sijoitus kuitenkin loppuen lopuksi 8.!:)

Viikonloppu oli aika rankka, mutta olen tyytyväinen tuloksiin näin alkukaudesta ja tästä on hyvä jatkaa kautta eteenpäin!

Nyt 15min sisällä pakkaamme hevoset autoon ja lähdetään kohti Itävaltaa. Mukana minulla on samat hevoset kuin Zürichissäkin eli Lalik ja Cassano. Kilpalu on CSI3* Treffen ja alkaa huomenna eläinlääkärin tarkastuksella ja torstai aamuna on ensimmäinen luokka..

Koitan päästä kirjoittelemaan viikonlopun aikana! Kuvia Zürichistä tulee vielä jälkikäteen!:)

Ja pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä sillä nyt en enään ehdi tarkistamaan tekstiä.

Palataan!:)

-Juuli

perjantai 25. tammikuuta 2013

Zürich CSIW-5*

Kisaviikonloppu täällä Zürichissä alkoi hyvin, Lalik ja Cassano molemmat hyppäsivät puhtaan radan ja sijoittuivat tänään avajaisluokassa!:)

Lalik hyppää vielä tänään illalla Grand Prix'n ja Cassanolla mahdollisesti osallistun Jump'n Drive luokkaan.

Tästä on hyvä jatkaa!:)

-Juuli

tiistai 22. tammikuuta 2013

Kauden avaus

Heti alkuun kiitos kaikille lukijoille kiinnostuksesta uutta blogiani kohtaan ja mukavasta palautteesta!:)

Valitettavasti viime viikot ja arkeen paluu on mennyt enimmäkseen sairastellessa.. Heti alkuun lomalta palattuani vanhat (noin 4-5 vuoden takaiset) polvivaivat tekivät oikein tuntuvan paluun. No kivuista huolimatta just vietetyn pitkän loman ja tulevien kisojen takia jatkoin kuitenkin treenaamista särkylääkkeiden voimalla ja pidensin jalustimia ensiavuksi. Pahimmat kivut kestivät reilun viikon ja just samana päivänä kun menin lääkärille, niin polvi oli tietenkin jostain kumman syystä yhtäkkiä ihan ok! Muina päivinä hyvä kun olin pytynyt joten kuten pukeutumaan, saati sitten saamaan sukat/kengät jalkaan (polvi ei koukistunut ollenkaan!), no lääkäri sit ihmetteli et on kyllä harvinaisen vetreet polvet, ei tiedä mikä on vikana...

Sitten seuraavana päivänä lääkäri käynnistä alko hirvee yskä ja lihaskivut. Ja nyt on viitenä päivänä aina iltapäivisin noussut kuume. Aamuisin (klo 12 asti) oon aina ratsastanu 5-10 hevosta, mutta iltapäivät on menny täysin sängyn pohjalla.

Sunnuntaina oli kauden ensimmäiset kisat. Mukana oli hevoset Lalik ja Cassano, kisa oli lähinnä veryttelynä näille kahdelle tän viikon Zürichin CSIW-5* kisoja varten.. Molemmat hevoset hyppäs 130 ja 135 luokat. 130 oli aikaluokka, ratsastin molemmilla rauhallisen nollan, mutta molemmat ylsi kuitenkin sijotukseen.:) 135 oli luokka erillisellä uusinnalla, molemmat hyppäsivät taas nollan ja uusinta oli myös suunnitelmissa ratsastaa rauhallisesti (edelleen mielessä tän viikon isot kilpailut). Uusinnassa Lalik teki puhtaan radan kahdella aikavirheellä ja Cassano sai yhden pudotuksen + kaksi aikavirhettä, mutta molemmat ylsivät edelleen sijoitukseen. Eli hyvillä mielin lähdetään perjantaina alkaviin Zürichin kisoihin!:)

Tänään tiistaina ratsastin aamun klo 12 asti. Klo 14 tuli TV-kamerat tekee musta ja Martinista juttua viikonlopun kisoihin liittyen, tallissa ensin pieni haastattelu ja sitten vielä ulkona hevosen selässä kuvailua ja haastattelut. Klo 14.30 tuli lehtitoimittaja ja kuvaaja, otettiin muutamat kuvat ulkona ja sitten tultiin sisälle tekemään haastattelu ja kuvaamaan loput kuvat. Viimeisiä kuvia otettaessa Martin mainitsi heille, että osaan tehdä parhaita lettuja.. Martin: "Voitte ottaa kuvia kun tehdään taikina.." "Jos teillä on nälkä niin voitte kyllä jäädä syömäänkin?" 

No niin mä sitten tein toimittajille letut ja tykkäsivät oikein paljon! Heh..:) Tämmöstä tällä kertaa... Ainiin ja tää tautikin alkaa helpottaa, eli eiköhän tästä perjantaihin mennessä parannuta ja polvikin tuntuu menevän parempaan päin!

-Juuli

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Uusi vuosi ja uudet tuulet

Nyt vihdoin päätin aloittaa kauan mielessä pyörineen blogin, kannustusta on myös tullut paljon useilta ystäviltä ja faneilta, kiitos siitä.. Tämän blogin aiheet tulevat varmaan vaihtelemaan aika paljon, enimmäkseen elämäni on kisoista toisiin reissaamista ja kotona treenaamista, mutta yritän kertoa mahdollisimman laajasti kaikesta mitä kilparatsastajan elämään kuuluu, mitä minulle milloinkin kuuluu, sekä siitä minkälaista on asua suomalaisena ulkomailla. Vapaa-ajalla tykkään ottaa rennosti vastapainona kaikelle muulle, ja suuri intohimoni on myös muoti (niin kisa-areenalla, kuin vapaa-ajallakin tykkään pukeutua hyvin), joten siihen liittyen varmasti tulen myös kertomaan sen hetken suosikki jutuistani ja uusimmista hankinnoistani (hevosten varusteitakaan unohtamatta). No ei kai siinä muuta sitten kun kirjoittamaan vaan, ja toivottavasti viihdytte sivullani, blogin nimi on siis My World in 1.

Eilen illalla palasin Sveitsiin reilun kahden viikon lomalta Suomesta ja täytyy kyllä sanoa, että loma todella tuli tarpeeseen. Suurimman osan lomasta yritin ottaa vaan rennosti ja irtaantua arjesta hetkeksi ihan kokonaan, joka todella toimi. Vietin paljon aikaa kotona perheen ja parhaiden ystävien seurassa. Hevoset ei kuitenkaan ihan kokonaan olleet poissa kuvioista lomallakaan sillä rakkaimmat ja parhaimmat kisahevoseni Rio Nuevo ("Niilo") ja Escape ("Lilli") ovat tällä hetkellä Suomessa lomailemassa kisoista, joten niitä tuli hoidettua. Niiloa kävin myös ratsastamassa, mutta Lilli toipuu edelleen jalkaleikkauksesta joten sen kanssa sain tyytyä pelkkään kävelyyn. Siskon lasten kanssa tuli touhuttua paljon kaikenlaista, varsinkin ponin hoito ja ratsastus on niille mitä mieleisintä hommaa.:) Martin oli myös Suomessa reilun viikon, perinteiset talviurheilulajit luistelu ja hiihto tuli kans suoritettua. Se oli Martinin ensimmäinen kerta hiihtämässä, mutta hyvinhän se suju... Sitten heti alkuvuodesta käytiin pitämässä yhteinen kahden päivän valmennus Hämeenlinnassa, tykättiin molemmat tosi paljon ja kun on motivoituneita oppilaita mukana niin se antaa aina valtavasti lisäpotkua treeniin!:) 
Loman viimeset päivät vietin Helsingissä silmätutkimuksissa (tulevaa laser-leikkausta varten) ja tiistaina Pasilassa Nations Cup/EM kokouksessa. Kokouksessa tuli paljon hyvää asiaa, ja itsekin sai taas lisää motivaatiota tulevalle kaudelle ja tuli vielä kertaalleen mietittyä tarkemmin omat tavoitteet. Kausi 2013 alkaakin heti ensi viikolla Sveitsin kansallisilla kisoilla, sitten seuraavana viikonloppuna Zürichin kansainväliset 5* kilpailut ja sen jälkeen matka jatkuu Itävaltaan... Eli tästä se taas lähtee, tosi hyvillä mielin lähden uuteen kauteen, ja katotaan mitä se tuo tullessaan..:) 

Tässä nyt lyhyt ja tiivistetty avaus blogilleni, jatketaan taas.. 

-Juuli