keskiviikko 23. lokakuuta 2013

HIHS viikonloppu

No niin nyt olisi aika kertoa teille hieman viikonlopustani Helsingissä. Ensimmäisestä kisapäivästä ehdin tänne jo lyhyesti kirjoittaakin, joten siirrytään suoraan lauantain tunnelmiin.

Lauantaina ensimmäisenä oli ohjelmassa klo 10 haastattelu erästä YLEn blogia varten (laitan siitä linkkiä tänne, kun se julkaistaan), sen jälkeen klo 11.30-12 olin jakamassa nimmareita Pharmacaren ja Back on Trackin yhteisellä standillä. Siitä suoraan kiiruhdiin alakertaan tallille ja veryttelyyn ratsastamaan molemmat hevoset, ratsastan hevoset yleensä aina n. 2 tuntia ennen luokan alkua. Ensin ratsastin Landyn ja sen jälkeen Fardonin, kumpaakin n. 30-35min (riittävän pitkät alkukäynnit, n. 10 min, sen jälkeen n. 15 min työskentelyä ja loppuun taas riittävästi kävelyä).

Landyllä hyppäsin klo 14 alkavan 140/145cm kahden vaiheen luokan, kaikki meni hyvin ja Landy hyppäsi tosi hyvin, mutta sain kuitenkin pudotuksen toiseksi viimeiseltä esteeltä, joka oli lankku. Käänsin aika lyhyesti ja Landy ei vain ollut tarpeeksi skarppina lyhyen käännöksen jälkeen, mutta sijoituimme luokassa kuitenkin 9. sijalle.

Klo 16 oli vuorossa 160cm UB Grand Prix Fardonin kanssa. Fardon suoritti radan virheittä viimeiselle esteelle saakka, joka oli kolmoissarja. Kolmoissarja on Fardonin kanssa yleensä radan vaikein, sillä se ei oikein malta keskittyä siinä. Pääsin tulemaan sarjalle ihan hyvin sisään, mutta en saanut Fardonia koottua ehkä tarpeeksi, se lähti kiirehtimään sarjan b-osalle ja siitä pudotus ja tuloksena 4vp. Täytyy kyllä sanoa sillä hetkellä harmitti kyllä todella paljon ja fiilikset mitä surkeimmat! No mutta, virheistä oppii, eikä niitä saa jäädä liikaa pohtimaan.

Illalla hyppäsin vielä Landyllä Knock-Out kaksintaistelu -luokan. Luokassa ideana on se, että radalle on rakennettu kaksi identtistä rataa vierekkäin, toinen ratsukko toiselle puolelle ja toinen toiselle, starttiin lähdetään yhtäaikaa ja ensimmäisenä maaliin tullut voittaa, mikäli ratsukko on pudottanut esteen niin siitä tulee lisä sekunteja suoritukseen. Voittaja jatkaa seuraavalle kierrokselle.
Landliebstellä voitin kaksi ensimmäistä kierrosta ja kolmannella hävisin, näin ollen lopullinen sijoitukseni oli 3. Mutta tällä kertaa Knock-Outtiin lisä jännitystä toi se, että puolet meistä oli Länsi-Euroopan joukkueessa ja puolet Itä-Euroopan. Viimeisenä parina oli Idän joukkueesta puolalainen ratsastaja sekä meidän Lännen joukkueesta Luca Maria Moneta. Luca voitti kilpailun ja näin ollen joukkueena olimme myös ykkösiä! :)



Sunnuntai aamuna oli Landliebstellä 145cm aikaratsastusluokka. Lähdin radalle viimeisenä koko luokasta, luokassa oli tullut jo paljon nopeita puhtaita ratoja, yhdellä pudotuksella ei olisi ollut enää mahkuja kärkisijoille, joten päätimme että mikäli saan yhden pudotuksen, niin en rasita hevosta turhaan sen enempää ja keskeytän. No pudotus tuli 2. esteellä, sen jälkeen hyppäsin rauhallisesti vielä kolme hyppyä ja keskeytin.

Klo 13 oli vuorossa haastattelu Nelosen Uutisiin. Aluksi kävimme tekemässä pienen haastattelun tallin ulkopuolella Fardonin kanssa, jonka jälkeen siirryimme Expo-alueelle haastattelemaan muutamia faneja. Tässä linkit haastatteluihin klippi 1 ja klippi 2. Kiitokset vielä teille jotka tulitte rohkeasti haastateltaviksi! :)

Haastattelujen jälkeen lähdin ratsastamaan Fardonin ennen klo 16 alkavaa World Cup luokkaa. Ratsastuksen jälkeen menin ratsastajien Lounge tilaan, jossa oli rauhallista sekä siellä sai juotavaa ja pientä syötävää. Varsinkin ennen tärkeitä luokkia tykkään ottaa vähän omaa aikaa ja istuskella jossain rauhallisessa paikassa ilma ylimääräistä hälinää. Sieltä lähdin sitten kävelemään rataa, kävelin radan ensin yhdessä Martinin kanssa, sen jälkeen kertaalleen yksin, tarkasti miettien mitä teen missäkin kohtaa, jonka jälkeen kävin vielä muutamat kohdat uudelleen läpi Martinin ja Thomaksen kanssa. Sekä ennen Fardonin selkään nousua kävin vielä kerran radan hyvin läpi, jotta veryttelyssä pystyn keskittymään hevosen veryttelyyn ja sitten vaan ennen radalle menoa vielä kerran rata pikaisesti läpi mielessä.


Veryttelyssä kaikki sujui hyvin, lähdin radalle hyvällä ja aika rennolla mielellä. Radalla kaikki sujui myös kuten olin suunnitellut, kolmoissarja oli kolmanneksi viimeinen este, tullessani siihen sisään ajattelin jo hetken, että tulemme sieltä puhtaasti ulos, mutta b-osalla Fardon jätti takaosan hieman matalaksi ja siitä pudotus ja tuloksena 4vp, mutta paljon paremmalla mielellä kuin lauantain GP-luokan jälkeen. Tottakai 4vp harmitti, sillä puhdas rata ja uusinta oli niin lähellä, mutta teimme kuitenkin hyvän ja ehjän suorituksen yhdessä, joten täytyy siihen kuitenkin olla tyytyväinen.. :)

Kiitokset vielä mitä parhaimmalle yleisölle!!! :) 




World Cup luokan jälkeen iloisena yllätyksenä sain Best Home Rider palkinnon, jonka jälkeen siirryin vielä Pressiin antamaan muutaman haastattelun. Sitten kävin vielä tallissa pakkaamassa viimeiset tavarat kisakaappiin, jonka jälkeen olikin jo aika todeta tämän vuoden Horse Show loppuneeksi ja suunnata ajatukset kohti ensi vuotta! :)


Kysy&Vastaa postaus Martinin kanssa luvassa vielä tällä viikolla...


41 kommenttia:

  1. Sun ratsastusta oli ilo seurata HIHS:issä! :)

    VastaaPoista
  2. sä ratsastit tosi hyvin HIHS:issä :) olit aivan upee.
    mull on kuvii sun radasta jos haluut =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon:) Joo tottakai kuvia on aina kiva saada, jos sulla ei oo niitä josssain netissä esillä, niin voisit laittaa vaikka mulle sähköpostiin: ajkontio@hotmail.com

      Poista
    2. Lähetin ne kuvat sähköpostiin

      Poista
  3. hitsi kun ei sua bongattu expon puolelta, martin kyllä useampaan kertaan, pizza jonoista yms. :D hienosti hyppäsit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu se Pizza Hut tais olla sen vakipaikka...heh:D Kiitos :)

      Poista
  4. Tosi hyvä postaus ja hyvin hyppäsit HIHSsissä! :)

    VastaaPoista
  5. Ilo oli HIHSissä sinun ja Martinin ratsastusta seurata! :) Erotutte kyllä joukossa eduksenne, ratsastuksenne näyttää vaivattomalle ja ennen kaikkeat hevoset tyytyväisille. Tsemppiä ja intoa treeneihin, kiva on tekemisiänne seurata näin blogin kautta kuin myös tuloslistoilta! :)

    VastaaPoista
  6. xD Mä näin kun Martin pelas Candy Chrus Sagaa Silver Starissa lauantaina :p Jos muistan oikein olitte Korhosten kanssa siellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pitää varmasti paikkansa!:D Joo Korhosten kanssa oltiin siellä :)

      Poista
  7. Sulla meni tosi hyvin HIHS! Ehin moikkaan sua vaan kerran ): mutta toinen kerta sitten !(:

    VastaaPoista
  8. Onko rio nuevo kammosen jennillä? onko se yp vai onko ne ostanut sen? hienosti ratsastit!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on, en tiedä yhtään että minkälaisella sopimuksella se siellä on. Kiitos!:)

      Poista
  9. Jee!! Oonkin oottanut paljon tota sun ja martinin yhteistä postausta :)

    VastaaPoista
  10. Miten voisi päästä ulkomaille talleille töihin tai kisahoitajaksi? Tälläinen kiinnostaisi ja sulla varmaan olis jotain vinkkejä tähän!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ihan rohkeasti ottaa yhteyttä suoraan talleille, esim. facebookissa on sellainen sivu missä tallit/ratsastajat etsivät hoitajia sekä hoitajat voivat etsiä siellä töitä.. Kannattaa aina ottaa kuitenkin ensin vähän selvää paikasta minne on menossa, sillä monesti olen kuullut käyvän niin, että työ tai palkka onkin ollut jotain ihan muuta mitä etukäteen on kerrottu. Tottakai mukaviakin paikkoja löytyy paljon, rohkeasti vaan etsimään :)

      Poista
    2. Voitko linkata sen sivun fb:stä jossa nämä ratsastajat etsivät niitä hoitajia tai sen hakusanan antaisitko? En itse löydä sitä millään vaikka miten etsin.

      Poista
  11. Sulla meni tosi kivan näkösesti radat ! Harmi nuo pudotukset, mutta eihän sitä muuten opi jos ei koskaan putoa;) Miksi en ole tienny et sulla on blogi vaikka olet idolini :D ? Mukavaa että tuo Martinin postauskin tulee :) Sulla on tosi mukava ja mielenkiintoinen blogi, lukijaksi jäin heti ! :) Kisaonnea seuraaviin kisoihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!:) Joo tottakai harmi, mutta virheistä oppii..

      Poista
  12. Menit tosi hienosti sunnuntaina & kiitos vielä toosi paljon nimmmarista ja yhteiskuvasta<3!

    VastaaPoista
  13. Mä en jaksais oottaa sitä Martinin-postausta :D Ja joo tää on tosi hyvä blogi ja olit kyllä aika todella hyvä Hississä! Toivottavasti tuut taas ens vuonna :)

    VastaaPoista
  14. Niin onko muita vaatimuksia kuin että on 18 vuotias niin siihen että voisi työskennellä ulkomailla hevosten parissa? No kielitaito ja niin mutta esim. pitääkö olla suorittanut ns. jtn. merkkejä tai ammattia jotta voi siellä työskennellä? Ja onko se edes kivaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy olla halua oppia uutta sekä positiivinen asenne niin sillä pääsee jo pitkälle. On tää aika rankkaa työtä, ei kannata pelkästään sen takia lähteä että olis kivaa ja hauskaa. Mutta kun jaksaa tehdä hommia niin työ on palkitsevaa ja jos haluaa oppia uutta hevosten parissa niin suosittelen :)

      Poista
  15. Sulla meni tosi hyvin horseshowssa! En ehtiny nähdä sua siellä muualla kuin hevosen selässä mutta joku toinen kerta sitten! :) Näin Fardonin siellä ekaa kertaa ja se oli aivan ihanan näköinen! :) Kuinka vanha Fardon on? :)

    VastaaPoista
  16. Sulla meni tosi hyvin, mut harmittaa etten päässy paikan päälle mut ehkä ens vuonna sitten ;)

    VastaaPoista
  17. http://blogit.yle.fi/ystavani-hevonen/juuli-ei-halua-olla-pelkka-kiiltokuva
    tuotako tarkoitit? hyvä juttu, kannattaa lukea :)

    VastaaPoista
  18. Pakko tehdä poikkeus ja tulla kommentoimaan. Hyvät klipit oli nelosen uutiset saaneet susta tehtyä. On hienoa että valtamediat kiinnostuu ratsastusurheilusta ja siihen tarvitaan juuri sinunlaisia erimerkillisiä nuoria ratsastajia. Ei voi kuin ilolla katsoa miten hienosti edustat ratsastajia ja tätä meidän lajia. Jaksat olla positiivinen ja ystävällinen urheilija, jolla kunnianhimoa riittää. Sait hyvän mielen aikaiseksi varmasti monille! Tällaista kolmekympistä esteratsastaja-harrastajaa ainakin onnistuit ilahduttamaan Horse käynnilläsi ja haasttatteluilla. Me vanhemmat ei niin kehdata tulla sua häiritsemään kun nähdään areenalla mutta arvostetaan kovasti :) kiitos ja tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon mukavasta kommentista! Tämänkaltainen palaute antaa aina lisäpotkua jaksaa eteenpäin :) Mukavaa talven alkua! :)

      Poista
  19. Sulla meni iha superhyvin! Mua jännitti sun radan aikan niin paljon, että tuntui kun itse olisi kisaamassa!:D Olihan se pudotus todella harmillinen, mutta kyllä todella moni pudotti juurikin sen 11b: een.

    Onnea ihan kauheesti hyvistä suorituksista!:)) Oot todellla taitava ratsastaja ja kaunis!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo olihan se harmi ja aina niin pienestä kiinni..

      Poista
  20. Olisi todella mielenkiintoista, jos joskus pystyisit tekemään postauksen jonkun hevosen viikko-ohjelmasta. Että miten liikutetaan minäkin päivänä ratsain/kävelykoneessa/tarhassa. Joko kisaviikolla tai ihan muulloin :)

    VastaaPoista
  21. Moi! Tuli nyt vähän myöhään mutta ratsastit aivan mahtavasti HIHS.ssa!:) Olin siel su ja pe koska isäni teki sen tulishown :) voin laittaa sen kuvan sulle, jos vain haluat :D

    VastaaPoista