maanantai 13. toukokuuta 2013

CSI*** München

Viime viikonlopun CSI*** kisoihin Münchenissä en voi oikein olla muuta kun tyytyväinen! Torstaina Fardon hyppäsi 150cm luokan yhdellä aikavirheellä, Arjo teki puhtaan radan 140cm luokassa. Perjantaina Fardon hyppäsi jälleen puhtaan radan 150cm aikaluokassa sijoittuen sijalle 7.! Samoin Arjo hyppäsi 140cm luokan virheittä sijoittuen 12.

Lauantaina Arjolla ja Fardonilla oli välipäivä, sunnuntaina Fardonilla 160cm Grand Prix luokka ja Arjolla 140cm "Pikku Grand Prix".

Sunnuntaina Fardonin luokka alkoi klo 11.30, olin ensimmäinen lähtijä koko luokassa, Fardon oli hypännyt koko viikonlopun niin hyvin, että lähdin radalle luottavaisin mielin, tottakai aina pieni jännitys kuuluu myös asiaan.. Hyvä fiilis säilyi koko radan ajan ja tuloksena 0 vp!!!:)

GP:n ensimmäisen kierroksen jälkeen oli vuorossa 140cm Grand Prix, mutta silloin satoi niin rankasti, että noin puolet luokan osallistujista jäivät pois luokasta, samoin minä jätin luokan väliin Arjon kanssa. 

Klo 16 alkoi Fardonin luokan toinen kierros. Toiselle kierrokselle pääsi 15 parasta ensimmäisen kierroksen 44 ratsukosta, puhtaita ratoja oli 6 ja loput 9 olivat saanet joko 1vp tai 4vp. Lähdin radalle numerolla 10. ja Fardon hyppäsi jälleen puhtaan radan!! Lopullinen sijoitukseni kolmas!! Martin voitti hevosella Con Dios luokan nopeimmalla ajalla!

Fardon oli koko viikonlopun ihan mahtava ja päivä päivältä parempi, Fardon on ollut minulla ratsastettavana vasta vähän aikaa ja nyt alkaa tuntua, että yhteistyö ja molemminpuolinen luottamus alkaa todella toimia!:)

Kuvia tulossa...:)

-Juuli

16 kommenttia:

  1. Voisitko tehdä jonkun näkösen esittelyn sun hevosista, siitä miksi asut missä asut, työskentelet myyntitallilla yms... Kun itse ainakin olin ihan pihalla että edes asut siellä ennenkuin aloin lukea sun blogia =D

    Entä miten olisi kysymyspostaus?

    Kauanko oot ratsastanut, mikä on korkein este jonka oot hypännyt ja mikä on paras hevosesi?

    VastaaPoista
  2. Joo hevosten esittelyä on kysytty paljon ja teen sellasen heti kun ehdin!:) Kysymyspostaus tulossa tällä viikolla!

    Oon ratsastanu ihan pienestä lähtien, korkein este on 180cm ja paras hevoseni tällä hetkellä Fardon.

    VastaaPoista
  3. Suuret onnittelut! Kivaa, että pienikokoinen nainen voi pärjätä yhtälailla kuin isot miehet! :)

    VastaaPoista
  4. Hauska lukea näitä kisapostauksia kun aina kun sinulla menee hyvin ja sijoitut, niin Martin voittaa ;D Hehheh

    VastaaPoista
  5. Vitsit, paljon onnea! :)
    Olisi muuten tosi mielenkiintoista ja kivaa lukea, jos esittelisit jonkun GP tasoisen radan täällä blogissa meille, vaikka jonkun joka on ollut kisoissa ja kertoisit, millaisen suunnitelman teet sen tapaiselle radalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja hyvä idea, tätä ei ookkaan kukaan ennen ehdottanut:)

      Poista
  6. Wou! Onnea sekä sinulle ja Martinille! :) olet kyllä nopeasti päässyt Fardonin kanssa hurjaan vireeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos! Joo ja Fardon on kyllä ihan mahtava hevonen!:)

      Poista
  7. Vau! Upeaa Juuli, parhaimmat onnitteluni !! :)

    VastaaPoista
  8. Ihana kuulla että teillä molemmilla menee hyvin!:)Toivottavasti sama vire jatkuu :)

    VastaaPoista
  9. paljon onnea hyvästä suorituksesta! onko toi fardon hypännyt aikaisemmin noin isoja vai nostitko sen itse tolle tasolle? mieletön hevonen!

    VastaaPoista